Tässä on tullut taas tehtyä erilaisia projekteja veneellä. Laitan tähän pitkähkön postauksen joka koostuu lähinnä kuvista.
Ostin Salty Johnilta vai mikä olikaan (ohjeet löytyi täältä foorumilta) Loos PT-1 vanttimittarin. Wikistä löytyi myös ohjearvot eri keleihin. Laitoin 2-9m/s mukaiset säädöt vanttimittarilla ja sormituntumalla tunti aika löysältä. Kun käytiin testipurjehduksella n. 6-7m/s tuulessa niin ei-tuulen puoleiset vantit roikkui hieman löysänä. Tarvitseeko tästä huolestua vai olisiko hyvä ajaa vähän kireämmillä säädöillä?
Mittari on kyllä sinänsä näppärä ja tuo mielenrauhaa.
Kulki muuten kryssillä taas kivasti. Huomasin että osasin ajaa toista halssia hieman paremmin 6 solmua ja toista halssia taisin piinata hieman ja mentiin 5,6 solmua. Pari tuntia saatiin purjehdittua kauniissa säässä. Nyt kun vene alkaa olla kunnossa niin pääsee keskittymään enemmän purjehduksen teoriaan ja on aikaa kehittää itseä myös paremmaksi purjehtijaksi.
Aikaisemmin olinkin jo kirjoittanut, että olen ostanut kuvassa näkyvän purjeuran ohjurin. Huomasin pettymyksekseni että se ei uraan mennytkään koska h-veneessä leveä ura jatkuu puomiin asti eikä ohjuria saa mihinkään kiinni. Päätin tähän teetättää sovitteen josta lisää alempana.
Ostin uuden kikkitaljan koska vanhasta ei ollut mihinkään. Tämä on niin liukas että oli oikeasti hankalaa asentaa koska köydet luisti siihen malliin. Olin ajatellut moleminpuolisen säätämisen mahdollistavaa asennusta mutta tämä olisi vaatinut lisää reikiä kattoon ja kikkitaljalle oli valmis rapulukko odottamassa joten päädyin tähän ratkaisuun.
Kuvassa näkyy vanha levanki jossa on kiinni vanerilla ison skuuttipiste sekä hekin säätö. Otin tämän osan seuraavaksi työn alle.
Tässä kuvassa näkyy levangin pohja. Kaikki pultit sekä prikat olivat painuneet vaneriin syvälle ja osa pulteista oli jopa kadonnut. Levanki on hieman huonommassa kunnossa kuin kuvittelin.
Hekin säätö on vääntynyt ajan kanssa vinoon. (Toimii sinänsä mutta vaatisi tuon metalli levyn vahvistamisen)
Kaikki kilkkeet on tässä nyt irti.
Levangin alta löytyi vielä "ehjää lakkaa"
Tässä näkyy miten syvälle metalliosat oli painuneet puuhun. Kun kokeilin noita kohtia ruuvimeisselillä niin oli aivan pehmeää reikien reunoilta. Tulee ihan tarpeeseen tämä korjaus siis. Ajan kanssa olisi esim. ison skuutti saattanut murtua irti kokonaan.
Vanhaa lakkaa.
Hiontityö alkaa. Käytin tässä samaa halpis epäkeskoa ja p60 karheuksista paperia kuin aikaisemminkin talvella.
Kun otin levangin kiskon ja muut osat irti niin itse puuosa levangista lohkesi kahtia. Se ei siis enää ollut niinkään liiman varassa kiinni vaan eri puukerrokset oli vain pulteilla puristettu yhteen.
Hiominen ohi. Onnistui ok, mutta vaatii vielä liimausta. Onnekseni huomasin että tämä on sama alkuperäisosa kuin pinnakin jonka kunnostin viime vuonna, joten näistä tulee samanlaiset.
Koska minulla ei ollut liimapuristimia niin piti hieman improvisoida.Sekoittelin west system epoksia ja kaadoin sitä vain runsaasti rakoon. Jämii muuten kohtuu kovasti. Kun otin levangin liimauksen jälkeen pois tuosta niin se oli hieman liimaantunut alustaansa ja meiltä lähti mönkijän kärrystä pohjaa irti kun kunnolla sen kampesi irti. Sitten taas lisää hiomista.
Tein hieman eri tavalla varsinaisen lakkauksen kun miten teín edellisenä vuonna pinnan kanssa. Sen sijaan että olisin tehnyt 8 kerrosta lakkaa ja välihiontaa niin tein kaksi ensimmäistä kerrosta epoksilla. Homma oli aika simppeliä, asetonilla tiikistä rasva sekä hiomapöly pois jonka jälkeen sekoitin epoksit ja sudin pensselillä pintaan. Epoksi tekee todella kestävän ja paksun kerroksen nopeasti. Kaksi kerrosta vastaa ulkonäöllisesti ties kuinka montaa lakkakerrosta (6 kerrosta?). Ainut ongelma on se, että epoksi ei kestä UV säteitä ollenkaan joten se vaatii viimeistelyyn vielä 2-3 kerrosta lakkaa suojaamaan sitä. Mutta urakkana tämä on kuitenkin nopeampi kuin perinteinen pelkällä lakalla tehty.
Kuvassa ekan epoksikerroksen jälkeen.
Tässä on kuvia kuivumisvaiheessa olevasta levangista. Pohjalla on 2 kerrosta epoksia ja 3 kerrosta lakkaa. Epoksia välihioin karkeudella 240 sekä poistin hiomapölyn asetonilla.
Lakan kanssa kannattaa olla vähän varovaisempi. Välihioin sen ensin 240 karkeudella ja pyyhin asetonilla ja pilasin ensimmäiset kaksi kerrosta tällä taktiikalla. Lakasta tuli purkkaa ja se piti hioa kokonaan epoksin päältä pois. Hommaan meni 7h ja vitutus oli aika kova kun piti alkaa melkein valmista hommaa hiomaan matalaksi. Eli se miten se olisi kannattanut tehdä (ja miten lopulta teinkin viimeiset 3 kerrosta lakkaa) on seuraava: Toisen kerroksen epoksia jälkeen välihionta p240 + asetonilla pyyhintä. Siihen ensimmäinen kerros lakkaa. Välihionta karkeudella p400 + pyyhintä joko pelkällä paperilla ja puhtaalla maalipensselillä tai korkeintaan tärpätillä/ohentimella. Sen jälkeen toinen kerros lakkaa samalla taktiikalla. Viimeisen kerroksen laitoin itse asiassa ilman välihiontaa, mutta ihan miten itse tykkää. Käytin työssä Hempelin Dura gloss lakkaa (koska kuivuu nopeammin kuin favourite varnish) sekä Motonetistä ostettuja vaahtomuovipensseleitä (10kpl erä n. 8e). Vaahtomuovipensseleillä tekee siistiä mutta aika ohutta kerrosta joten se vaatii hieman enemmän kärsivällisyyttä.
Levankiin liittyen olen kehittänyt uudenlaisen systeemin hekin säätöön. Ostin myös uuden ison skuutin säätimen sekä hekin säätimeen uuden rapulukon koska edellisen hampaat olivat menneet sileäksi. Lisäksi kuvissa näkynyt vanerinen alusta johon ison skuutti ja hekki on aikaisemmin kiinnittynyt muuttuu myös rosteriseksi ja pienenee koossa hieman. Tämän osan teetin myös yhdessä yhteistyöyrityksistä joiden kanssa työskentelen. Laitan siitä kuvia kunhan saan rosterin kiillotettua ja porattua muutaman lisäreiän koska sitä pitää hieman säätää.
Rosteriosa on sitten aika hemmetin paksu koska sitä oli varastossa valmiina sen paksuisena. Lopputulos on siis aivan tajuttoman vahva ja vaneriset ongelmat tulee jäämään historiaan. Miinuksena tässä tietysti suurempi paino, mutta muutama kilo sinne tänne turvallisuuden nimissä.
Tässä on rosterista teetetty metallipanta joka toimii sovitteena purjeuran ohjurille. Tätä ei ole vielä testattu käytössä koska levanki on vielä kunnostuksen alla, mutta ainakin ulkonäön perusteella vaikuttaa todella toimivalta. Tämä on mun itse suunnittelema osa joten olen aika ylpeä.
Yamahan 4-tahti moottoriin vaihdettiin talvella huollon yhteydessä uusi bensahana koska edellinen alkoi aina vuotamaan muutaman minuutin ajon jälkeen kun tärinä löystyytti kiristysruuvin. Kuvassa näkyvä uusi osa on selkeästi järkevämpi "design" koska se näyttää ja tuntuu jämäkämmältä. Valitettavasti kuiteknin asennuksen yhteydessä se oli tiivistetty ainoastaan niin että bensaa ei vuotanut moottorin ollessa ala asennossa. H-veneessä moottori luonnollisestin nostetaan vedestä veneeseen purjehduksen ajaksi jolloin moottori on kenossa. Tässä asennossa uusi bensahana alkoi vuotamaan. Ostin biltemasta öljytuotteita kestävää tiivistysnauhaa ja pistin sen hanan väliin. Vuoto vaikuttaisi nyt tukkeutuneen.
Hommaa vielä muutama juttu ennen kuin sielu lepää:
- Levangin viimeistely
- Kannen tiikkiosien öljyäminen tälle kaudelle
- Gelcoat vaurioiden lopullinen hionta + kiillotus
- Kannen korjauskohdan värin sävytys ja maalaus
- Kannen kiillotus + vahaus
- Karhennuksen pesu + myllytys
- Reunasilikonin poisto ja uuden levittäminen (Nykyinen on niin likainen että se likaa kyljet kun sadevesi valuu yli)
- Kylkien pesu (Lika lähtee helposti koska kyljissä niin paljon vahaa)